Täällä minä taas hiukan vain huhuilen ja jotain rustailen. Tänään kun kävin pihalla iltapäivästä, niin sen pystyi tuntemaan ja haistamaankin jopa ihan selvästi; syksy on tulossa. Vaikka aurinko paistoi ja lämmitti, mutta silti se syksyn tuuli teki ihan selkeästi tuloaan. Minä rakastan syksyä, siihen saakka kunnes ensilumi sataa maahan ja syksy vaihtuu talveksi. Metsikössä mönkiessäni olen bongaillut jo sieniäkin, mutta sienikoppa ei ole tarttunut mukaan vielä kertaakaan. Vadelmiakin olisi, minulla on oma salainen paikka mistä niitä kerätä, mutta sinnekään en ole edistynyt. Laiskuutta vai mitä, en tiedä.
Olen edellenkin iloinen ja onnellinen, kohtaan päivittäin uusia haasteita ja opin uutta. Naureskelin tässä jokunen päivä taaksepäin, että empä olisi uskonut itsestäni, että pyörittelen pillereita jos vaikka minkämoisia käsissäni ilman että yksikään ei livahda taskuun. On kodeja, tramboja, oxyja, fentaa, benejä... Pakko myöntää, että yksi päivä ajattelin, että olisiko se niin helppoa, ottaa vain ja tuntea se tunne... Mutta jotenkin olen sen verran pelkuriksi tullut (jos tässä nyt voi näin sanoa), että en uskalla. Pelkään livahtavani takaisin siihen oravanpyörään jossa pyörin. Mutta silti ikävöin sitä tunnetta, sitä hyvää ja taivaallista tunnetta aina joskus. Mutta kaikesta pääse ylitse ja ohi jos ei anna heti himoille periksi, niin kävi tänäänkin suklaan kanssa. En lenkkireissulla sitä ostanut ja nyt ei tee enää edes mieli. Kun tarpeeksi monta kertaa vain pääsee yli, sitten se taas helpottaa ja ei enää pyöri ajatuksissa niin.
Olen miettinyt paljon sitä, että mitä elämäni olisi jos kaikki olisi mennyt toisin. Kaiken suhteen. Olisinko irti, olisinko onnellinen. Ja välillä tämän kaiken myötä ikävöin Vassia niin helvetin paljon... Niin että tuntuu, että sydän pysähtyy ja kaikki pakahtuu paikalleen ja maailma lakkaa hetkeksi pyörimästä. Mutta silti tiedän, että elämäni on tässä ja nyt ja että olen onnellinen ja minun pitää olla kiitollinen siitä, että olen tässä ja nyt ja näin onnellinen. Mutta silti se joskus aina sattuu vaan niin helvetin paljon... Mutta olenhan vain ihminen, ihminen joka tuntee.
Olen harkinnut ostavani lehmämaton olohuoneeseeni. En siis nahkaista vaan ihan bukleeta. Mutta toisaalta taas haluaisin laittaa syksyn tullen ja iltojen pimentyessä hieman jotain punaista asuntoon. Joten ajattelin sitten punaista mattoa ja punaisia verhoja, semmoisia oikein syvän ja lämpimän punaisia juttuja. Lehmämattoa ei ole punaisena ;) Sitten ajattelin siirtää yhden punakuvataulun olkkariin samalla ja laittaa punaisia esineitä esille ja kynttilöitä... Oih, kohta voi alkaa polttamaan tuoksukynttilöitä tuolta kaapista taas. Katsoin yksi päivä kynttilävarastoani, niin siellä oli vaniljaa, omenaa, mansikkaa, kahvia, suklaata ja toffeeta tuoksuina vielä. Nam !
Kauniita päiviä ja tummuvia iltoja.
Lumi
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
Sinä kuulostat teksin läpi onnelliselta ja hyväntuuliselta.
Sopivan halukkaalta tekemään miellyttäviä muutoksia lähiympäristösä=kotona, joka kertoo hyvinvoinnistasi.
Tuon ikävän ymmärrän valtavan hyvin. Paremmin kuin hyvin.
Välillä oikein sattuu,puristaa ja kiristää.
Repii.
Minulla on hankalaa sulkea korkkia kesän jälkeen ja lomatissuttelu näkyyy hermojen menetyksenä ja kiloina vyötäröllä.
Yritän silti.
Pidä pintasi,- aina puoli pvää kerrallaan, se on jo paljon.
Voi hyvin, oli kiva lukea kuulumisiasi!
Moi Vintti. Niin, olen minä onnellinen, onnellisempi kuin pitkään aikaa, lukuunottamatta niitä pieniä aikajaksoja ja hetkiä aiemmin, mutta tälleen kokonaisvaltaisesti siis.
Minä olen haaveillut, että aloittaisin dieetin taas, mutta mimmoisen, sitä en tiedä. Hiilariton toimi, mutta kaikki tuli takaisin kun lopetti ja nyt kesän aikana herkut ovat maistuneet liiankin hyvin. Pisteitä voisin toki laskea jos jostain saisin ne laskutaulukot ja liikkumaankin pitäisi alkaa. Katsotaan kuukauden päästä kun hommat hieman helpottaa.
Voi sinäkin hyvin. Kävin minä eilen kuulumisiasi lukemassa pikapikaa myös. Ajan kanssa paremmin ja puumerkin kera :)
Lähetä kommentti