Koira ja sen karvat.

Elämä mallillaan, ei ongelmia, ei murheita, ei mitään järkevää syytä. Silti tuli taas huomattua, että mihinkä se koira karvoistaan pääsisi tai seepra radoistaan tai pantteri täplistään. Kun kerran on kokenut ja löytänyt sen tunteen, niin ilmeisesti sitä hamuaa ja himoaa läpi elämänsä, jollain tapaa ja jollain asteella sekä ajatuksen tasolla. Toisinaan siitä pääse ylitse kun ei anna mieliteoilleen valtaa, antaa asian ikäänkuin muhia päässään ennen toteuttamista. Silloin se laantuu ja silloin sen taas unohtaa. Mutta sitten se taas nostaa päätään jossain vaiheessa, koskaan se ei tunnu häviävän lopullisesti ja pysyvästi. Kuinka kauan näitä tilanteita jaksaa vastustaa ilman ettei antaisi periksi, edes ihan pikkiriikkisen. Kuinka kauan sitä jaksaa haaveilla "siitä tunteesta". Siihen saakkako kun sen saa taas kokea.

Tekeekö tilaisuus varkaan. Toimiiko sitä vanhalla mallilla, vaikka sen onkin haudannut maan syvyyksiin aiemmin mielessään. Tuleeko se aina kuitenkin sieltä ylös jos sille antaa mahdollisuuden. Petaako sitä kuitenkin itselleen aina mahdollisuuksia tietoisesti. Vai tiedostamattomasti. Antaako sitä pirulle pikkusormen ja johtaako pikkusormen antaminen lopulta koko käden menetykseen.

Minä aikoinaan löysin sen tunteen, melkein vahingossa. Ja siitä saakka sitä olen himoinnut ja sitä himoa toteuttaen. Sen ensimmäisen kerran muistaa niin elävästi. Sen tunteen. Ainut vain, ettei sillon tiennyt mitä tunnetta odottaa, millainen se tunne on. Tuon ensimmäisen kerran jälkeen sitten tiesinkin. Niinkuin monta monituista kertaa sen jälkeenkin. Niinkuin nyttenkin. Niinkuin pari viikkoa sitten.

Eihän se ole sama asia. Ei sitä ekan kerran tunnetta tule voittamaan mikään eikä sitä koskaan pysty ihan samanlaisena saamaankaan. Mutta silti sitä aina etsii ja hakee. Epäilen tämän johtuvan juuri siitä, että silloin ei todellakaan tiennyt mitä odottaa ja mitä sai. Tai selvä asiahan tuo, ihan järjellä ajateltavissa, vaikka nimenomaan järjellä ei juuri tässä asiassa ole mitään tekoa, vain tunteella ja himolla. Se tunne silloin ekalla kerralla vain tuli ja pamahti kropan läpi kuin pyörremyrsky, kuin jonkin asteinen orgasmi. Se siitä ekasta kerrasta teki niin ainutlaatuisen ja sen takia sitä tunnetta aina halusi uudestaan ja uudestaan. Mutta eihän sen saaminen ole mahdollista, koska ensimmäisen kerran jälkeen tiesi mitä odottaa, sitähän sitä lähti hakemaan uudestaan ja uudestaan.

Ekan kerran tunnetta ei voita mikään. Vaikkakin kyllähän se odotettavissa oleva tunnekin on aika taivaallinen varsinkin jos ei ole ns. fyysistä riippuvuutta ja sitähän sitä etsimään ja hakemaan lähteekin. Psyykkinen riippuvuus on ja tulee olemaan aina, mitä sitä sen kummempaa tai enempiä kaunistelemaan.

Lumi