Olen unohtanut kokonaan puhua ja kirjoittaa ja mainita, että minulla on uusi-vanha harrastus. Olen siis alkanut harrastamaan ja harrastanut jo jokusen tovin. Nuo kasvavat vatsamakkarat alkoivat etoa sen verran, että ajattelin asialle jotain tehdä. Ja voi kuulkaa, sen ekan kerran jälkeen mä olin kipee, siis niin kipee että oksat ja niiltä linnutkin pois. Mutta hyvällä tapaa kipeä, salassa jopa hieman nautinkin siitä. Kokeilin ennen harrastamisen aloitusta pariinkin otteeseen karppailua ja sainkin sillä hyviä tuloksia, mutta harmikseni ne eivät vain olleet pysyviä. Itse dieetti sopi mulle loppupeleissä aikas hyvin, viljoista ja sokerista ei ollut vaikeakaan luopua. Tokalla kerralla se meni jo ihan automaattisesti ja kaupassa ollessaan osasi ja tiesi, että mitä ns. voi ostaa.
Niin, minä siis herätin henkiin uudestaan minussa elävän kuntoilu-jumppa-kärpäsen. Aluksi tahkosin salilla parhaimmillaan/pahimmillaan viisi kertaa viikossa ja koskaan se ei tuntunut vastenmieliselle sinne mennä. Painoa en alkuun mitannut, enkä senttejänikään, enkä mittaa vieläkään, mutta vaatteet kertovat edistystä taphtuneen. Housut eivät kiristä, eivätkä purista, osa jo jopa löpöttää hieman. Vatsamakkarani ei valu enää vyötärönauhan päälle.
Nyt tuo salilla käyminen on tasoittunut keskimääräisesti kolmeen kertaan viikossa ja toisinaan koen sen "vähyydestä" huonoa omatuntoa, vaikka tiedän sen olevan sopiva määrä, koska palautumisellekin pitää antaa yhtä suuri arvo.
Olen siis onnistunut siirtämään -ainakin omasta mielestäni, tämän aiemmin tuhoisan riippuvuuden kehän uuteen ja hyvään riippuvuuteen. Koska osittain tässäkin voi kaiten riippuvuudesta puhua, ainakin jos peilaan tunnetilojani tämän asian kanssa. Mutta en ota ressiä siitä, näin on hyvä.
On se vaan jumpan jälkeen upea tunne, vaikka olet poikki silti sinulla on aivan mahtawa olo. Kaikki kehon osat ovat herkistyneet äärimmilleen kun aluksi niitä tunnin ajan käskyttää. Ja itse siellä jumpassakin, sitä puristaa vaikka väkisin ne sarjojen viimeiset liikkeet. Hampaat irvessä ja hien puskiessa samalla kun lihakset huutavat hoosiannaa. Melkeimpä taivaallista sanoisinko.
Elämäntavat ovat muuttuneet muutenkin terveellisemmäksi. Vain viikonloppuna herkutellaan herkuilla. Viikolla vain hyvällä ja maukkaalla ruoalla. Limppareihin olen kyllä koukussa, mutta niistäkin onneksi laitti-versioihin. Tiedän aspartaamin ym. haitat kyllä, mutta sallinen tuon itselleni.
Kas näin. Nyt on hyvä mennä raukeana väsyneillä mutta onnellisilla lihaksilla ja mielellä nukkumaan :)
Lumi
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
1 kommentti:
Me nimenomaan kaipaamme noita positiivisia koukkuja lämäämme, missä endorfiini virtaa ja nousu on huikea.
Ja kestää kauan, kantaa pitkälle- pidemmälle kuin moni muu.
Itseinho on hyvä asia, kun sitä tuntee oikealla tavalla, muistuttaa itsestään- että taipaleella on paras tulla itsensä kanssa toimeen.
Nähdä itsensä oikeanlaisena, ja tehdä asioille- joista ei pidä- niin jotain.
Olet jo hyvällä tiellä.
Aikaisemmin mielenkiinto, voimavarat ja kestävyys olisivat katkenneet jo puolimatkaan.
Hankalaa meille on tuon kolme/krt/vko tajuaminen- se on tarpeeksi.
Olemme aika ääripäisiä- varmaan aika monessa asiassa, niissäkin- joissa ei kuuluisi.
Onnittele itseäsi.
Mieti elämän sisältöä nyt, ja aikaisemmin.
Taputa taas itseäsi selkään, hengitä syvään ja hymyile.
Moni on hyvin.
Sinulla ja läheisilläsi on hyvä olla.
Me menemme kohti valoa, Lumi.
Muista se, ja pidä tuo.
Terkkuja Mansesa, jossa nouseva aurinko värjää taivasta kaunilla väreillä.
Tänään on hyvä päivä.
Vintti
Lähetä kommentti