Mulle tuli tossa ihan yht'äkkiä yllättäin mieleen semmoinen juttu, että mullahan oli joskus blogi, blogi johon mä joskus kirjoitinkin jotain ja ajattelin kokeilla sitä nyt taas vaihteeksi. Viimeksi se ei sujunut, se ei tuntunut omalle jutulle enää, kun tuntui ettei ole mitään kirjoittamista, kun ei ollut enää niitä aiempia ongelmiakaan. Joten katsotaan nyt, mutta laitetaan tämä nyt sit vaikka tilanne päivityksen piikkiin.
Niin, minä elän, olen ja voin hyvin. Vieläkin. Tuossa jossain vaiheessa kesää oli semmoinen pieni hetki, muutaman päivän kokeilukausi, jonka jokainen omassa päässän muokata millaiseksi haluaa tuon jokusen blogitekstini pohjalta. Mutta se loppui siihen, siis hyvin lyhyeen. Tilanne olisi voinut johtaa toiseen ja se taas kolmanteen, mutta onneksi järjen ääni voitti, ei riippuvuuden vaikka en voi vieläkään sanoa, etten olisi pitänyt siitä jostain pienestä ripauksesta sitä fiilistä. Mutta mä en voi pitää, mä tiedän ja tajuan sen.
Hämmästyttävintä tässä oli kuitenkin se, että en oikeastaan tuntenut tuosta huonoa omatuntoakaan, puitteet ja olosuhteet olivat erilaiset, en toki sitä ääneen julistanutkaan tai siitä metelöinytkään. Toki säikähdin ja tajusin taas mitä elämä voisi olla jos siitä ja itsestään ei pitäisi huolta. Mutta minä pidän, rakastan itseäni liikaa tuhotakseni sen mitä olen saavuttanut. Ja ennenkaikkea kun olen huomannut miten ihanaa tämä elämä oikeasti on, ihan vain ja pelkästään näin.
Olen onnellinen. Opiskelen edelleen, mutta valmistun tämän vuoden puolella jo hyvän matkaa. On outoa nähdä kalenterissa merkintä päivästä jolloin tämä tapahtuu, se on ikäänkuin konkretisoitunut nyt kun sen näkee ja se häämöttää siellä jossain. Loppurutistukset vielä, sitten olen valmis, ainakin hetkeksi. Ehkä jatkan opiskelua tai niin tahtoisin, jos rahapolitiikka antaa vain periksi.
Olen onnellinen. Lapseni on ihana ja kasvava ja ennenkaikkea tasapainoinen ihminen. Ihminen joka oppii ja oivaltaa kokoajan uutta. Oppii olemaan näsäviisas ja tiuskahteleva. Silti edelleen halaileva ja pusutteleva, kunhan kaverit eivät vain katso.
Olen onnellinen. Parisuhteeni voi hyvin ja etäsuhteuskin päättyy näillä näkymin piakoin. Ymmärrän miestäni ja mieheni ymmärtää minua. Menneisyyden painolasti on pudotettu hartioiltamme. Rakastuin uudestaan ja rakastan edelleen.
Olen onnellinen. Talouteni on kunnossa. Laskut tulevat maksettua ajallaan ja niitä ei kerry liikaa. Osaan punnita mitä tarvitsen ja mitä en. Saan silti hankittua haluamani, tarvitsin sitä tai en.
Olen onnellinen. Ihmisuhteeni ystäviin voivat hyvin. Jaksan pitää yhteyttä ja olla läsnä, tavalla tai toisella. Jaksan taas välittää.
Ja kaiken tämän mahdollistaa tämä selvänä oleminen. Ennen kuvittelen kaiken tuon olevan hyvin, vaikka se ei ollut ihan niin. Se oli osittain harhakuvitelmaa. Halusin niiden olevan niin. Mistä kaikesta olisinkaan jäänyt paitsi, jos en olisi tajunnut ajoissa, missä olisinkaan nyt...
Olen onnellinen, olkaa tekin :)
Lumi
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
5 kommenttia:
Ja parasta tässä postauksessa on se, että tarkoitat joka sanaa.
Kaikki on totta.
Kaikki tunteet ovat voimakkaammat- kun on elänyt toisenlaista elämää.
Tietää- mitä se on.
MIten asiat ovat.
Kuinka erialaista elämä silloinon.
Rahaa menee muuhun.
Tunteet ovat sumuisempia, raha ei koskaan riitä- ihmissuhteet eivät kestä, keskittymiskykyä- halua,motivaatiota oppimiseen ei le.
On vain nousu ja hetki siinä.
Nyt on elämä.
Olen niin vilpittömästi onnellinen sinun, suhteesi- ennen kaikkea lapsesi vuoksi.
Sinusta olen ylpeä.
Tavasta, kyvystäsi olla selvä.
Siitäkin, että kkokeilun hetkellä tajusit- että elämä aurinkoisemmalla puolella on parempaa.
Ja jätit kokeilun sikseen.
Halaisin lämpimästi, jos olisit liki- nyt vaan virtuaalisesti.
Hyvä sinä.
nauti tästä- näe tulevaisuuteen.
Kanna sydämessäsi iloa, ja jaa sitä muillekin.
Voi hyvin.
vintti
Kiitos Vintti kauniista sanoistasi. Ne lämmittivät mieltä todella ja ne saivat tajuamaan, että tämä on oikeasti ihan totta. Vaikka tajuanhan minä sen muutenkin, mutta toisen sanomana kaikki tuntuu vieläkin todellisemmalle. Näin on hyvä, tästä on hyvä jatkaa ja mennä eteenpäin.
Lumi
Pakko oli palata, sillä jäin miettimään montaa asiaa postauksessasi.
Minä olen ollut alkovapaa nyt vuoden alusta. Tein itsellenipuolivuotisen kuivakauden.
Haluan testata omaa elämänhallintaani.
Minullahan on maitti olemassa, ja paha tapani on tissutella ajoittain ( loppuvuosi=puolivuotta)
Hallitusti, mutta itseni ja elämanhallintani uuvuttaen.
Hion alkollani särmiä- ja koen nopean nousun aiheuttaman euforisen pehmeyden, joka aina päättyy huonosti.
Arjesta tulee vielä raskaampaa, kulmista paljon terävämpia ja olosta sietämätön.
Väsymys saa kärpäsestä merikotkan, ja elämn ppalapeli ei toimi.
Jo minä, tällä kuivuudella huomaan elämässäni suuren muutoksen apahtuneen.
Ilon osin palanneen, itseinhon väistyneen- ja asioiden paremmin luistavan.
En voi paeta ongelmiani arjesta, vaikka niin ajoittain toivoisinkin.
Kärsivällisyyteni on huipussaan ( mikä ei ole sekään paljoa) ja minulla on mahdollisuus.
Se, että ulkomuotokin muuttuu, ja kunto kasvaa- ei ole ´huono asia sekään.
Oli riippuvuussuhde fyysinen tahi psyykkinen- yksi ja sama.
Tyhjiötä me tuolla aina täytämme.
Kun pääsee ytimeen- mitä tyhjiötä?
Siinä kohden kun ratkaisu on itselle selvä, alkaa toipuminen.
Näin minä uskon.
Lukiessani tekstisi uudelleen- näen sieltä tuon saman.
Sinä et tarvitse.
Sinulla ei ole tyhjiötä elämässäsi.
Sinulla on paljon muuta.
Menen taas :-)
vintti
Elämä on ihana asia, ja sinä todistit taas sen, että jokainen voi muuttaa omaa elämäänsä. Jokaisella on onnellisen elämän avaimet, kunhan opettelee käyttämään niitä!
Vintti, sä puhut niin asiaa kun kirjoitit tosta tyhjyydestä. Aluksi sen alkon tai minkä tahansa päihteen tai peliriippuvuuden jne... luulee olevan se THE pelastus. Aluksi kaikki menee hyvin ja tuntuu hyvälle, elämä näyttää hetken jopa valoisampaa puolta, kun saa sen pienen hetken itselleen siellä omassa maailmassaan, kaukana arjesta, kaukana todellisuudesta, paossa kaikkea. Mutta kun eihän se niin vaan mene. Se pakopaikka ei toimi, ei säily ikuisesti, vaan siitä tulee ennenpitkää vankila jonka sisältä seuraa sumussa ja usvassa elämää. Elämää joka lipuu ohitse ja valuu käsistä eikä anna merkitystä millekään vaan saa olon tuntumaan entistä surkeammaksi. Ei se ole vapautta. Minä kävin ja rämmin noita polkuja jokusen vuoden, kunnen minut pysäytettiin ja se oli ehkä yksi elämäni onnekkaimmista sattumista, koska sitä se oli. Siinä oli onnea mukana ja sattumaa. Nyt tunnen olevani vapaa noista menneisyyden kahlaista, tai vapaa niin, että ne eivät häiritse elämääni enää niin etten voisi elää sitä täysillä.
Hanna, kiitos. Sanasi lämmittivät mieltä. Ja mukava huomata, että pitkän tauon jälkeen ilmaantuu uusia "kasvoja" tänne katsastelemaan :)
Lumi
Lähetä kommentti